Laulamista voi harjoitella monella eri tavalla. Eri tavat ovat sopivia eri ihmisille eri aikoina. Kaikissa tavoissa on vahvuutensa ja heikkoutensa. Esittelen neljä erilaista lauluharjoittelutapaa hyvine ja huonoine puolineen.

Laulamista voi harjoitella monella eri tavalla. Eri tavat ovat sopivia eri ihmisille eri aikoina. Kaikissa tavoissa on vahvuutensa ja heikkoutensa. Esittelen neljä erilaista lauluharjoittelutapaa hyvine ja huonoine puolineen.

Harjoittelu osaavan ohjaajan kanssa laulutunnilla on turvallista. Voi heittäytyä vain tekemään ja kokeilemaan. Oppija voi luottaa siihen, että ohjaaja kiinnittää huomion oleellisiin asioihin. Kuitenkin harjoittelusta suurin osa tapahtuu itsenäisesti. Ohjaaja ei olekaan suuntaamassa huomiota ja laulaja joutuu itse miettimään, mikä on hyödyllistä. Tähän tehtävää laulupäiväkirja on yksi tehokkaimmista apuvälineistä.

Edellisissä artikkeleissani esittelin tietoisuustaitoja ja kerroin itsemyötätuntoisen asenteen hyödyistä. Tässä artikkelissa keskityn harjoituksiin. Esittelen kolme harjoitusta, jotka voi tehdä peräkkäin ilman taukoa tai erillisinä harjoituksina.
Laulajan pyrkimys johonkin määrättyyn lopputulokseen äänenkäytössä saattaa johtaa kamppailuun mielen ja kehon välillä, koska ääni ei aina toimi niin tai kuulosta siltä kuin laulaja haluaisi. Joskus laulajan on hyvä päästää irti näistä esteettisistä päämääristä ja kuunnella, mitä keho haluaisi juuri nyt tehdä. Kuuntelemalla kehoa on mahdollista löytää ratkaisuja ongelmiin, jotka jäävät huomaamatta tavoitetta väkisin tavoitellessa.
Seuraavien harjoitusten tavoite on oppia kuuntelemaan omaa kehoa ei-arvottavasti ja myötätuntoisella asenteella.

Tiedät varmaankin tilanteen. Laulat hyvää kappaletta ja sitten tulee se kohta, joka ei ikinä suju. Onko vika laulussa vai laulajassa? Tässä yksi tapa ongelman paikallistamiseen.

Olen kirjoittanut nyt harjoittelusta yleisellä tasolla ja annoin lauluharjoitteluun vinkkejä. Tänään paneudun yhden laulun harjoittelemiseen.
Uusia lauluja voi harjoitella monin tavoin. Jos laulu on sinulle haasteellinen, harjoittelu kannattaa paloitella osiin. Kokeile seuraavaa.

Viime viikolla kirjoitin lauluharjoittelun yleisistä periaatteista. Nyt esittelen varsinaisia harjoituksia.
Laulajan koko keho osallistuu äänentuottamiseen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Aina ei ole helppoa tietää, mistä laulamisen haasteet johtuvat. Tästä syystä jokaisen laulajan on hyvä oppia erottelemaan tärkeimpiä äänentuottoon liittyviä osa-alueita.
Seuraavaksi esittelen muutamia keinoja, joilla voit kehittää laulutekniikkaasi. Etsi rauhallinen paikka, laita silmät kiinni ja keskity kuuntelemaan kehoasi. Miltä harjoitukset tuntuvat? Ovatko tuntemukset tuttuja vai aivan uusia?

Laulutunneilla laulunopettaja antaa kullekin sopivia harjoituksia laulutekniikan kehittämiseen. Tunnilta lähtiessä on tiedossa, mitä tulisi harjoitella. Yhtä tärkeätä on kuitenkin tietää, miten laulamista kannattaa harjoitella.
Uuden taidon opettelu vaatii kärsivällisyyttä. Opettelet uudenlaisia tapoja käyttää lihaksiasi. Ole siis itsellesi armollinen.

Laulunopettajana törmään moniin syihin, joiden vuoksi laulutunnille ei tulla kiinnostuksesta huolimatta. Itse olen laulanut niin kauan, etten aina muista, kuinka ainutlaatuisena taitona laulamista pidetään. Onhan jokaisella ääni!
Kuka tahansa voi tulla laulutunneilleni. Edes ikä ei ole este. Seuraavana kerron viisi yleisintä uskomusta, jotka estävät laulutunnille tulemisen. Kuulostaako tutulta?
