Ihmisääni on maailman monipuolisin instrumentti, jolla voidaan matkia lähes kaikkia maailman ääniä. Jokainen meistä voi esimerkiksi kuiskata, suhista, puhista, nauraa, nyyhkyttää, uikuttaa, huutaa, puhua lempeästi tai tylysti. Mikään näistä äänistä ei ole väärä. Kaikki äänesi ovat juuri sinun ääniäsi. Miksi sitten toiset äänet tuntuvat vääriltä?
Onko sinun mielipiteitäsi kuunneltu laulutunnilla vai tuntuuko siltä, että teet vain, mitä opettaja käskee?
Laulun opettaminen on perinteisesti ollut hyvin opettajajohtoista. Opettaja on kertonut, mitä harjoitellaan ja mihin suuntaan ääntä tulee kehittää. Niin kuin muussakin opetuksessa myös laulunopetuksessa ollaan vähitellen siirtymässä oppijakeskeiseen ohjaukseen. Tässä artikkelissa kerron, mitä oppijakeskeisyys käytännössä tarkoittaa ja miksi siirtyminen oppijakeskeiseen ohjaukseen on hyvä asia.
Harjoittelu osaavan ohjaajan kanssa laulutunnilla on turvallista. Voi heittäytyä vain tekemään ja kokeilemaan. Oppija voi luottaa siihen, että ohjaaja kiinnittää huomion oleellisiin asioihin. Kuitenkin harjoittelusta suurin osa tapahtuu itsenäisesti. Ohjaaja ei olekaan suuntaamassa huomiota ja laulaja joutuu itse miettimään, mikä on hyödyllistä. Tähän tehtävää laulupäiväkirja on yksi tehokkaimmista apuvälineistä.
Laulanko väärin? on usein esitetty kysymys laulutunnilla. Oppijan on vaikea ymmärtää, kun sanon, että se riippuu tilanteesta. Monet lauluoppilaani ovat tottuneet opetukseen, jossa opettaja tietää ja oppilas ottaa vastaan opettajan oikean näkemyksen. Itse en usko, että opettaja on kaikkitietävä auktoriteetti ja oppija vain tyhjä taulu, jota täytetään. Tästä syystä kirjoitan nyt ajatuksiani laulamisen arvioinnista.
