Pelkäätkö epäonnistumista?

Työssäni laulunopettajana olen huomannut, että epäonnistumisen ja virheiden tekemisen pelko rajoittaa harjoittelua tai esiintymistä. Tämä pelko voi johtaa myös alisuoriutumiseen tärkeissä tilanteissa.

Epäonnistuminen on kuitenkin osa elämää ja virheiden pelkoa voi vähentää. Yksi tärkeimmistä taidoista, joita opetan, on epäonnistumisen taito. Tässä artikkelissa kerron, mitä on hyvä tietää epäonnistumisesta ja miten epäonnistumisen pelkoa voi helpottaa.

Ihminen on laumaeläin

Virheiden pelko on ihmisillä geeneissä. Jotta yksilö olisi hyväksytty lauman jäsen, on osattava käyttäytyä lauman sääntöjen mukaan. Laumaan kuuluminen lisää turvallisuuden tunnetta. Muinoin yksilön virheet ovat voineet saattaa lauman kuoleman vaaraan. Siksi geenimme ohjaavat meitä toimimaan kuten muutkin. Epäonnistuminen aiheuttaa jopa kehollisen pahoinvoinnin, kun häpeä laittaa alulle voimakkaan stressireaktion. Onneksi epäonnistumista voi harjoitella turvallisessa ympäristössä. Uusia taitoja kannattaakin harjoitella seurassa, jossa epäonnistuminen ei haittaa, vaan on osa harjoitusta.

Lue lisää stressistä täältä ja turvallisesta oppimisesta täältä.

Totuus on se, että jokainen ihminen epäonnistuu. Kun näemme toisen ihmisen onnistuvan, emme voi tietää, miten paljon työtä onnistuminen on vaatinut. Kun näemme toisen epäonnistuvan, emme voi tietää, mikä kaikki on johtanut tähän tulokseen. Näemme toisten ihmisten toiminnan lopputuloksen, mutta emme kaikkia vaikuttimia tuloksen takana. Muista tämä, kun vertaat itseäsi muihin. Kannattaakin pääasiassa keskittyä omaan harjoitukseen ja verrata suorituksiaan omiin aiempiin suorituksiin.

Epäonnistuminen on osa harjoittelua

Virheet ovat osa elämää ja kaikkien taitojen harjoittelua. Olemme opetelleet lapsuudesta lähtien lukemattomia taitoja. Olemme epäonnistuneet tuhansia kertoja ennen onnistumista. Et voi osata jotakin, mitä et ole harjoitellut.

Aivot ja hermosto oppivat uuden taidon aina paremmin jokaisella toistolla. Kun harjoittelet esimerkiksi uutta liikettä, liike tuntuu mekaaniselta ja teet virheitä liikeradan aikana. Tämä on normaalia. Aivot oppivat jokaisesta virheestä. Seuraava toisto sujuu jo paremmin tai sitten teet toisenlaisen virheen. Jokainen toisto vahvistaa liikettä ohjaavaa hermorataa ja seuraava toisto on taas tarkempi. Virheet ovat tärkeää palautetta aivoille.

Laadukkaaseen harjoitteluun tarvitaan lisäksi motivaatiota, sopivat ohjeet, keskittyminen suoritukseen ja laadukas palaute.

Lue lisää motivaatiosta täältä, tietoisesta harjoittelusta täältä ja motorisesta oppimisesta täältä.

Määrittele onnistuminen selkeästi

Jos onnistumisella ei ole selkeää määritelmää, et voi tietää, milloin onnistut. Hyvä määritelmä ei ole ”kun laulan täydellisesti”. Täydellisyyttä ei pysty mittaamaan.

Jotta voit arvioida suoritustasi, sille pitää antaa selkeä tavoite. Suorituksen jälkeen arvioit, toteutuiko tavoite. Esimerkiksi tavoitteena voi olla pitää leuka rentona koko laulun laulamisen ajan. Harjoituksen aikana keskityt leuan rentouteen. Harjoituksen jälkeen arvioit, kuinka hyvin leuka pysyi rentona harjoituksen ajan eli onnistuitko.

Esiintymiselle annetaan helposti mahdottomia tavoitteita esimerkiksi ”esiinnyn niin, ettei minua jännitä ollenkaan”. Hyödyllisempi onnistumisen merkki voisi olla ”saan pidettyä esityksen rauhallisesti ja selkeästi alusta loppuun” tai ”laulan esityksen läpi niin, että keskityn tähän hetkeen ja olen läsnä jokaisen laulun ajan”.

Kaikkea ei voi harjoitella samaan aikaan ja kaikkeen ei voi keskittyä samaan aikaan. Kannattaa keskittyä siihen, mikä on kyseisellä hetkellä itselle merkityksellistä ja hyödyllistä.

Lue lisää laulamisen arvioinnista täältä.

Opettele epäonnistumaan

Koska virheitä ei voi välttää, niihin voi opetella suhtautumaan uudella tavalla.

  1. Kohtaa jokainen hetki aloittelijan mielellä. Jokainen päivä ja hetki on erilainen, kohtaa siis jokainen harjoitus avoimin mielin. Tämä tarkoittaa, ettet tee oletuksia tulevasta harjoituksesta, vaan teet harjoituksen kiinnostuneena siitä, mitä tällä kerralla tapahtuu. Jos epäonnistut, voit kiinnostuneena miettiä, miksi näin kävi ja kokeilla uudestaan.
  2. Keskity tähän hetkeen. Virheen pelko on pelkoa siitä, mitä saattaa tapahtua tulevaisuudessa. Virhettä ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut. Myös aiemmat epäonnistumiset saattavat vahvistaa pelkoa. Jos keskityt tulevaisuuteen tai menneisyyteen, et pysty keskittymään hyvään suoritukseen tässä hetkessä. Keskity siis siihen, mitä teet juuri nyt. Kun teet parhaasi juuri nyt, on todennäköisempää, että onnistut.
  3. Opi virheistä, mutta kultivoi onnistumista. Muusikoilla on erityinen taito esiintymisen jälkeen kertoa, mitä kaikkia virheitä tuli tehtyä. On hyvä oppia virheistä, mutta vielä tärkeämpää on huomata, mikä kaikki onnistui. Erityisen tärkeää on miettiä, miksi joku asia onnistui, jotta voit tehdä samalla tavalla seuraavalla kerralla. Tällä tavalla vahvistetaan myös hyvää oloa ja motivaatiota jatkaa harjoittelua. Jos tavoite on onnistua, opettele nauttimaan onnistumisesta!

Lue lisää tietoisesta läsnäolosta ja keskittymisestä täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *