Laulanko väärin? on usein esitetty kysymys laulutunnilla. Oppijan on vaikea ymmärtää, kun sanon, että se riippuu tilanteesta. Monet lauluoppilaani ovat tottuneet opetukseen, jossa opettaja tietää ja oppilas ottaa vastaan opettajan oikean näkemyksen. Itse en usko, että opettaja on kaikkitietävä auktoriteetti ja oppija vain tyhjä taulu, jota täytetään. Tästä syystä kirjoitan nyt ajatuksiani laulamisen arvioinnista.
Arviointi oppilaitoksissa
Elämme arvioinnin murrosaikaa. Suomessa peruskoulusta lähtien opetussuunnitelmat ovat muuttuneet radikaalilla tavalla. Opetussuunnitelman perusteiden mukaan oppilaan arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kehittää oppilaan edellytyksiä itsearviointiin. Pyritään siis arvioimaan koko oppimisprosessia ja oppija on itse mukana pohtimassa omaa osaamistaan. Myös musiikin opetussuunnitelman perusteissa määritellään, että arvioinnin päätehtävä on ohjata ja kannustaa oppilasta. Opetussuunnitelman perusteet korostavat oppilaskeskeisyyttä, arvioinnin ohjaavaa merkitystä, jatkuva arviointia, oppilaan ohjaamista itsearviointiin ja sanallisen palautteen antamista.
Oppilas arvioitiin ennen musiikkioppilaitoksissa yksittäisten tasosuorituskokeiden mukaan. Onneksi arviointi ei enää perustu ainakaan opetussuunnitelman mukaan yksittäisen suorituksen varaan, vaan jatkuvaan arviointiin. Hyvä esimerkki arvioinnin kehityksestä on Pop & Jazz Konservatoriossa kehitetty instrumenttiarvioinnin materiaali. Arvioinnin pohjana on matriisi, jonka avulla seurataan oppijan kehittymistä. Osaaminen on jaettu pieniin osiin ja opettaja merkitsee matriisiin aina, kun oppija on jonkin osa-alueen oppinut. Näin oppimista on mahdollista seurata jatkuvasti ja oppijoita on mahdollista myös vertailla objektiivisemmin kuin aiemmin.
Laulamisen objektiivinen arviointi
Arviointi lähtee aina tavoitteiden asettamisesta. Asetetaan siis joku tavoite ja pyritään löytämään parhaat keinot tavoitteen saavuttamiseksi. Lopuksi arvioidaan saavutettiinko tavoite. Kun laulamista pyritään arvioimaan mahdollisimman objektiivisesti, yleisimmät kriteerit ovat kestävä äänenkäyttö ja tyylinmukaisuus. Kriteerinä on siis tarkoituksenmukainen äänenkäyttö. Ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa laulutekniikkaa eikä kaikkien ihmisten keho ole samanlainen. Tästä syystä äänenkäyttöä arvioidaan aina tilanteen mukaan.
Yleensä lauluharjoittelussa pyritään löytämään kestävä laulutapa. Tämä tarkoittaa sitä, että ääni ei väsy pitkään laulettaessa. Erilaisilla laulutavoilla voidaan tuottaa erityyppistä ääntä terveesti, mutta toiset laulutavat vaativat paljon enemmän keskittymistä ja energiaa kuin toiset. Laulua voidaan kuitenkin arvioida sen perusteella, väsyykö ääni laulettaessa.
Erilaiset musiikkityylit asettavat omat raaminsa laulutekniikalle. Oopperalaulun vaatimukset ja ihanteet ovat toiset kuin soul-musiikissa. Nämä ihanteet ovat syntyneet historiallisista syistä. Esimerkiksi oopperalaulajan tulee pystyä laulamaan ilman mikrofonia kokonaisen orkesterin yli. Lauluihanne siis johtuu siitä, että tällä laulutyylillä maksimoidaan äänen kantavuutta. Muilla musiikkityyleillä on oma historiansa. Tämä ei tarkoita, etteikö eri tyyleillä voisi laulaa kestävästi ja terveesti. Muun muassa mikrofonin käyttö mahdollistaa hiljaisemmankin äänenkäytön esiintymistilanteissa. Laulua siis voi arvioida oman tyylinsä viitekehyksessä.
Itsearviointi ja ohjaus
Lauluharjoittelussa sekä itsearvioinnilla että ohjauksella on paikkansa.
Laulamisessa itsearviointi on erityisen tärkeää, koska opettaja ei pysty näkemään oppijan kehon sisälle. Opettaja kuuntelee ja näkee ulkoiset kehon liikkeet, muttei tiedä, minkälaisia tuntoaistimuksia laulajalla on. Oppijan on opittava keskittämään huomionsa kehon tuntemuksiin, jotta pystyy välittämään tiedon niistä opettajalle. Toisaalta opettaja ei ole kotona seuraamassa harjoittelua. Silloin oppijan on luotettava omaan itsearviointiinsa.
Itsearvioinnin ongelmana on kuitenkin subjektiivisten tuntemusten epäluotettavuus. Jokainen on omaksunut elämänsä aikana oman tapansa käyttää ääntä. Äänenkäyttö on lihastyötä ja lihakset osaavat parhaiten tuottaa sellaista toimintaa, johon ovat tottuneet. Toisin sanoen se, mitä keho tekee eniten, tuntuu normaalilta. Ohjaajan tehtävä on kertoa, mikä toiminta on tavoitteiden saavuttamisen kannalta järkevää ja ohjata oppijaa näkemään omat toimintamallinsa. Mielekkäintä on aloittaa lauluharjoittelu oppijalle tutusta tavasta laulaa, eikä yrittää muuttaa kaikkea kerralla.
Laulun alkeissa ohjaan oppijan huomion kohti laulamisen kannalta oleellisia asioita. Kerron aina ennen harjoitusta oppijalle harjoituksen tavoitteen, miten siihen pyritään ja mihin oppijan kannattaa kiinnittää huomionsa. Ohjaan laulajaa alusta asti itsearviointiin.
Koska lauluharjoittelu on prosessi, joka jatkuu koko elämän ajan, jokaiselle harjoitukselle kannattaa asettaa pieni konkreettinen tavoite. Ei ole mielekästä asettaa tavoitteeksi onnistua kerralla kaikessa. Jos harjoituksessa harjoitellaan leuan rentouttamista, onnistuminen arvioidaan sen perusteella, pysyikö leuka rentona, eikä sen mukaan, oliko ääni täydellinen. Aluksi tavoitteeseen ei joka kerralla päästä. Tärkeintä on oppia itse tiedostamaan omia toimintatapojaan, jotta niitä voi muuttaa. Tässä tietoisuustaidot ovat oiva työkalu.
Miten siis tiedät, laulatko oikein vai väärin? Aseta tavoite ja arvioi lopputulosta suhteessa tavoitteeseen. Laulunopettajan tehtävä on auttaa löytämään mielekkäät tavoitteet ja ohjata niitä kohti. Itse en puhu oikeasta ja väärästä, vaan ajattelen, että tavoite on joko saavutettu tai sitä ei ole saavutettu vielä.