Anna

Olen laulaja sekä laulu- ja hengitysohjaaja, jota kiinnostavat musiikin lisäksi metsä, puut, järvet, retkeily, kirjat, elokuvat, tietokonepelit, scifi, voimaharjoittelu, luonnollinen liikkuminen, tiede, vieraat kulttuurit, ihmiskeho ja -mieli, psykologia, tietoisuustaidot, meditaatio, uuden oppiminen sekä ongelmien ratkaiseminen.

Aloitin lauluopintoni yksityisesti vuonna 1999. Jouluna 2009 valmistuin Muusikoksi Pirkanmaan ammattikorkeakoulusta klassinen laulu pääaineenani. Lukuvuoden 2007-08 opiskelin Itävallan Grazin taidekorkeakoulussa. Olen tehnyt lied- ja oratorio-opintoja sekä osallistunut laulun mestarikursseille. Konsertoin eri puolilla Suomea useilla erilaisilla kamarimusiikkikokoonpanoilla. Valmistumiseni jälkeen olen aktiivisesti täydentänyt osaamistani myös pop/jazz-laulussa yksityistunneilla ja Metropolian täydennyskoulutuksissa. Lisäksi olen tutustunut mm. Estill-, CVT- ja Bip-metodeihin, mutta en edusta mitään näistä metodeista. Opettajan pedagogiset opinnot olen suorittanut keväällä 2017 Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Syksyllä 2018 valmistuin Hoitava Hengitys HB -ohjaajaksi®.

Olen myös yhtyemuusikko. Menneistä yhtyeistä mainittakoon Candela Magica, Silentium, Evilion, In the Wake of Eden sekä Darkness Our Playground. Olen toiminut myös studiomuusikkona ja vieraillut useiden yhtyeiden levyillä. Lisäsi opiskelin elokuvaäänisuunnittelua vuosina 2002-04.

Laulunopetustyötä olen tehnyt syksystä 2006 lähtien. Vuosina 2010-2013 toimin Tampereen Laulukoulun opettajana. Keväästä 2013 lähtien olen opettanut laulua Helsingin Pitäjänmäellä.